Sivut

perjantai 4. toukokuuta 2012

Vappukävelyllä

Tän postauksen voisi vaikka aloitella laululla "Lunta tulvillaan, on raikas talvisää..." , sen verran "kesäinen" on keli Kainuun korkeuksilla. Lumen tulolle ei näy loppua mutta se ei haitannut meidän vappukävelyä joka tehtiin täysin lasten ehdoilla tällä kertaa.


Tällainen hauska seikkailupuisto löytyi Haukiputaalta Virpiniemen urheiluopistolta ihan Oulun kyljestä. Ilmakin suosi vappupäivänä ja poikienkin mielestä tämä oli ihan hyvä vaihtoehto perinteiselle vapputorille.


Me tytöt viihdyttiin myös läheisessä leikkipuistossa, ja arvatkaa vaan kuka aina löi päänsä tuohon punaiseen tankoon liukumäen yläpuolella... Munkitkin oli kuulema paremmat kuin Arnoldsissa, joten eikun vaan kaikki kokeilemaan itse tehtyä suklaakuorrutusta. Ohje on niinkin helppo, kuin:

1 dl kermaa (käytin itse vispikermaa)
1 levy suklaata

Suklaa sitten vain sulatellaan kattilassa kerman sekaan ja munkit kastellaan sulassa suklaassa.


Helppoa herkkua!

2 kommenttia: